Psykologinen turvallisuus korostuu etätöissä

Kun ihmiset vetäytyvät kotikonttoreille, tunnelmanlukutaito vaatii erityistä herkkyyttä. Psykologinen turvallisuuden tunne varmistaa, että ihmiset voivat puhua ajatuksistaan matalalla kynnyksellä.

NEOT Groupin toimitusjohtajalle Petri Appelille hyvinvointi on sydämen aihe. Yhdeksi Suomen innostavimmista työpaikoista palkitun yhtiön johto on kantanut hyvinvoinnin teemaa jo pitkään mukanaan. Appelin mukaan voiton takaa löytyy pitkäjänteistä johtamisen kehittämistä ja yksilölähtöinen suhtautuminen henkilöstön hyvinvointiin.

NEOT erottui edukseen erityisesti päätöksenteon tehokkuudessa. Matalassa hierarkiassa kaikilla on mahdollisuus sanoa oma mielipiteensä, eikä päätöksiä tee johto yksin. Aseman sijaan merkitystä on kokemuksella ja tietotaidolla keskusteltavasta asiasta.

“Suurin työ on tehty aikaisemmin. Olemme perehtyneet omiin ja toistemme vahvuuksiin ja osaamiseen, jolloin pystymme asettamaan oikeat pelaajat oikeille pakoille ja kommunikoimaan positiivisen rakentavasti toistemme kanssa. Olemme rakentaneet pitkäjänteisesti itseohjautuvaa kulttuuria, jonka ytimessä ovat vastuunotto, ketteryys ja nopea reagointi. Näin siirtyminen uuteen tapaan tehdä töitä kävi yllättävän kivuttomasti.”

Etätyössä kodin ja työelämän raja hämärtyy helposti, jolloin itsensä johtamisen taidot korostuvat. Työhyvinvointi on noussut isoksi teemaksi, kun etätyöstä on tullut uusi normaali. NEOTilla korostetaan erityisesti psykologista turvallisuutta sekä työntekijöiden luottamuksellista suhdetta lähiesimieheen. Näin pyritään varmistamaan, että esimiehelle voi jutella matalalla kynnyksellä, ja että jokainen voi olla työpaikalla oma itsensä.

“Vaikka puhutaan työstä ja vapaa-ajasta, ihmisellä on vain yksi hyvinvointi. Jaksaminen, palautuminen ja henkinen kuorma ovat hyvin yksilöllisiä asioita, ja meillä kaikilla on erilaiset taustavaikuttimet ja kantokyky.”

“Korona-aikana olemme lisänneet esimiesten koulutusta etätyön johtamisesta sekä valmentaneet työntekijöitä itsensä johtamiseen. Kaikkia asioita ei välttämättä haluta jakaa työpaikalla, mutta työterveyteen yhteydenottaminen saattaa tuntua vielä työntekijästä vaikealta, jos kyse on esimerkiksi stressistä tai elämänmuutoksesta. Siksi tarjoamme työntekijöille mahdollisuutta puhua näistä asioista myös erillisen koulutetun ammattilaisen kanssa maksutta.”

Etätyöaika vaatii myös uudenlaista johtamista. Toimivien rutiinien ja kommunikaation lisäksi NEOTilla on viimeisen vuoden aikana kehitetty palautekulttuuria.

“Viikottaiset tiimipulssikyselyt kertovat ihmisten työkuormasta ja nostavat nopeasti epäkohdat esiin. Tilanteisiin pitää tarttua ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi”, Appel kiteyttää.

Oletteko te Suomen Innostavin työpaikka? Lue lisää ja hae mukaan!

NEOT Group voitti Suomen Innostavimpien työpaikkojen pienten yritysten sarjan. Toimitusjohtaja Petri Appelin mukaan pandemiavuoden hyvän tuloksen pohjat on luotu jo aiemmin.

NEOT Group voitti Suomen Innostavimpien työpaikkojen pienten yritysten sarjan. Toimitusjohtaja Petri Appelin mukaan pandemiavuoden hyvän tuloksen pohjat on luotu jo aiemmin.

Previous
Previous

Tulevaisuuden työn merkityksellisyys rakentuu monimuotoisissa työyhteisöissä

Next
Next

Tulevaisuuden johtaminen