Neljäs teollinen vallankumous vaatii sitouttamista – “Ongelma ei ole teknologia tai osaamisen puute”

Innostavimmat-tulevaisuusseminaarissa Hertta Vuorenmaa pureutui työelämän muutokseen. Työn rakenteet ja prosessit on Vuorenmaan mukaan suunniteltu uusiksi jo useaan kertaan. Kyse onkin hänen mukaansa enemmin inkluusiosta, eli siitä, miten ihmiset saadaan mukaan – teknologiat ja osaajat löytyvät aina.

Hertta Vuorenmaa työskentelee Future of Work-ohjelman tutkimusjohtajana ja yliopiston lehtorina johtamisen laitoksella Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Vuorenmaa on taustaltaan yhteiskuntatieteilijä: ensimmäinen tutkinto Joint Honours Sociology & Politics/ University of Glasgow, toinen European and International Politics / University of Edinburgh. Vuorenmaan väitöskirja Suomen eduskunnan hallinnosta ja henkilöstöhallinnosta on palkittu 10 parhaan väitöskirjan joukossa Euroopassa.

Previous
Previous

Tulevaisuuden yritykset

Next
Next

Kriisissä johtaminen vai johtaminen kriisissä?