SUOMI

TIETOA MEISTÄ

Corporate Spirit Oy on vuonna 1986 perustettu suomalainen tutkimus- ja konsultointiyritys, joka tuottaa asiakkailleen HR Intelligence -tietämystä. Erityisosaamistamme ovat organisaation ja johtamisen kehittäminen ja sisäisen työnantajakuvan vahvistaminen. Olemme vahvasti mukana luomassa Suomen innostavimpia työpaikkoja.

Toiminnassamme painotamme erityisesti tutkimusten käytännönläheisyyttä ja tulosten hyödynnettävyyttä. Tehtävämme asiakkaidemme kumppanina on tuottaa heille lisäarvoa korkealaatuisten ja asiakastarpeeseen räätälöityjen tutkimus- ja konsultointipalveluidemme kautta.

Päämäärämme on olla organisaation ja johtamisen kehittämisen laatujohtaja. Henkilöstötutkimusten osalta olemme selkeä markkinajohtaja sekä ainoa suomalainen yritys, joka pystyy tarjoamaan luotettavaa vertailuaineistoa kymmenistä eri maista ja tuottamaan tutkimukset ja raportoinnin yli 40 kielellä. Toimintaamme ohjaa tutkimusalan arvostettu kansainvälinen ISO 20252 -laatusertifikaatti.

Palvelemme asiakkaitamme Espoossa, Turussa, Tukholmassa, Oslossa, Lontoossa ja Münchenissä. Olemme markkina- ja mielipidetutkimusalan kansainvälisen kattojärjestön ESOMARin sekä henkilöstöjohdon ja -ammattilaisten yhdistyksen HENRYn jäsen. Lisäksi olemme mukana Työelämä 2020 -hankkeessa, jonka tavoitteena on nostaa Suomen työelämä Euroopan parhaaksi vuoteen 2020 mennessä.

 
 

KUN INNOSTUU, MYÖS ONNISTUU!

Suomen innostavimmat työpaikat on tunnustus organisaatioille, jotka ovat saavuttaneet erinomaiset tulokset Corporate Spiritin toteuttamassa henkilöstötutkimuksessa. Suomen innostavimmissa työpaikoissa on korkea henkilöstön omistautuneisuus ja he kehittävät toimintaansa pitkäjänteisesti yhdessä henkilöstönsä kanssa.

Kyseessä on ainutlaatuinen työelämätunnustus työpaikoille, joissa ihmiset voivat ja haluavat tehdä parhaansa organisaatiolle tärkeiden päämäärien saavuttamiseksi.

CORPORATE SPIRITIN PALVELUT
» henkilöstötutkimus
» 360-arvioinnit ja -fasilitointi
» yksiköiden välisen yhteistyön tutkimus
» kehittäminen ja konsultointi

YHTEYSTIETOMME: CORPORATE SPIRIT OY
Ota yhteyttä
Suomen innostavimmat työpaikat LinkedIn